Luotettavaa kumppanuutta

| 28.8.2018

Haluamme olla kumppani, jonka tulevaisuuteen ja kehittymiseen sekä asiakkaamme että kumpanimme voivat luottaa. Me Hämeen Kirjapainossa voimme ylpeänä kertoa olevamme yksi Kauppalehden Kasvu– sekä Menestyjä -luokitukset saaneista yrityksistä. Meille on myös myönnetty Suomen Asiakastiedon korkein Suomen Vahvimmat Platina -luottoluokitus. Kuulumme siis taloudellisen suorituskykymme perusteella sekä koko maan että oman toimialamme parhaimmistoon.

Luokitukset kertovat kyvystä luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Näiden yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva talousrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius. Tällaiset yritykset ovat luotettavia ja haluttuja yhteistyökumppaneita sekä vakaita työnantajia. Luokitukset ennakoivat myös yrityksen tulevaa menestystä ja ovat siten vahva viesti tulevaisuuden kumppaneista ja osaajista kilpailtaessa.

Menestys rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta ja omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista sekä asiakkaan ymmärtämisestä. Yhteistä kaikille menestyjille on näkemys, rohkeus ja tahto tehdä liiketoimintaa paremmin kuin muut. Hämeen Kirjapainon liikevaihto on kasvanut viimeisimmän kahden vuoden aikana yhteensä 65%. Olemme samaan aikaan investoineet ja kehittäneet toimintaamme merkittävästi tulevaisuus huomioiden.

Suuri kiitos kuuluu erityisesti asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä henkilökunnallemme kasvun ja kannattavuuden mahdollistamisesta.